Musta tahini, luomu 400g

9,50 €

(23,75 € Kg)

Tahini on yksi tämän hetken suosituimpia valmiita kastikkeita ja ruoanlaiton piristäjiä sekä yksi trendikkään hummus-tahnan pääraaka-aineista. Musta tahini on suosittu etenkin kasvispainotteista ruokavaliota noudattavilla, mutta on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen siementahna ihan kaikille! Musta luomulaatuinen tahinimme eroaa tummasta ja vaaleasta tahinista voimakkaalla aromaattisuudellaan. 

KÄYTÄ NÄIN

Käytä mustaa tahinia osana hummusta ja ruoanlaittoa kuten vaikkapa nuudeleiden tai uunijuuresten kastikkeena tai erilaisten kastikkeiden maustajana. Tahini on omiaan myös uunijuuresten kastikkeena. Dippaa tahiniin myös raakoja kasviksia kuten kurkkua, paprikaa, varsiselleriä, porkkanaa ja omenaa. Aromaattinen tahini toimii myös makeiden herkkujen seassa. Mausta esimerkiksi makea smoothie tai keksi- sekä brownietaikina pienellä määrällä aromikasta tahinia.

MUSTA TAHINI: VALMISTUS

Tahinimme valmistetaan omalla tehtaallamme Vaajakoskella käyttäen vain ja ainoastaan mustia seesaminsiemeniä. Tahinin valmistus tapahtuu perinteisessä kivimyllyssä, ns. stone ground -menetelmää käyttäen, jossa kaksi suurta myllynkiveä jauhavat siemeniä muutaman päivän ajan hellävaraisesti matalassa lämpötilassa. Pitkä valmistusaika ja matala, alle 42 asteen lämpötila, takaavat sen, että siementen ravinteet säilyvät lopputuotteeseen asti. Valmistusmenetelmämme vaikuttaa suuresti myös siementahnan ainutlaatuisen samettiseen ja pehmeään koostumukseen, mistä olemmekin saaneet runsaasti kiitollista palautetta asiakkailtamme. 

Tahini säilyy avattuna huoneenlämmössä noin 3 kk ajan. Sulje kansi tiiviisti ja säilytä valolta suojassa.

Pakattu tehtaassa, jossa käsitellään pähkinöitä (cashew-, para-, pekaani-, pistaasi-, macadamia-, hassel- ja saksanpähkinöitä) mantelia ja seesaminsiemeniä.

Määrä
Viimeiset tuotteet varastossa

- Toimituskulut 2,90€ kirjepostille ja 4,90€ postipaketille
- Ilmaiset toimitukset yli 79€ tilauksiin
- Toimitusaika 1-2 arkipäivää paketeille ja 3-5 arkipäivää kirjeille

SISÄLTÖ

Luomutuotettu musta seesaminsiemen.

ALKUPERÄMAA

Intia

VALMISTUSMAA

Suomi

PAKKAUSKOKO

400 g

RAVINTOSISÄLTÖ

Energiaa: 2301,2 kJ / 550 kcal

Rasvaa: 45.9 g

– Josta tyydyttynyttä: 7.6 g

Hiilihydraatteja: 2.3 g

– josta sokereita: 0.4 g

Kuituja: 19.5 g

Proteiinia: 22.1 g

Suola: 0,07 g

B1-vitamiini: 0.54 mg, 49%*

Kalsium: 1050 mg, 131%*

Rautaa: 12 mg, 86%*

Magnesiumia: 354 mg, 94%*

Fosforia: 685 mg, 98%*

Sinkkiä: 5.3 mg, 53%*

OMINAISUUDET

Gluteeniton, Laktoositon, Luomu, Maidoton, Raaka, Sokeriton, Vähähiilihydraattinen

Luomu (FI-EKO-201)

Saatat pitää myös

Arvostelut

Kirjoita arvostelu

Musta tahini, luomu 400g

Tahini on yksi tämän hetken suosituimpia valmiita kastikkeita ja ruoanlaiton piristäjiä sekä yksi trendikkään hummus-tahnan pääraaka-aineista. Musta tahini on suosittu etenkin kasvispainotteista ruokavaliota noudattavilla, mutta on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen siementahna ihan kaikille! Musta luomulaatuinen tahinimme eroaa tummasta ja vaaleasta tahinista voimakkaalla aromaattisuudellaan. 

KÄYTÄ NÄIN

Käytä mustaa tahinia osana hummusta ja ruoanlaittoa kuten vaikkapa nuudeleiden tai uunijuuresten kastikkeena tai erilaisten kastikkeiden maustajana. Tahini on omiaan myös uunijuuresten kastikkeena. Dippaa tahiniin myös raakoja kasviksia kuten kurkkua, paprikaa, varsiselleriä, porkkanaa ja omenaa. Aromaattinen tahini toimii myös makeiden herkkujen seassa. Mausta esimerkiksi makea smoothie tai keksi- sekä brownietaikina pienellä määrällä aromikasta tahinia.

MUSTA TAHINI: VALMISTUS

Tahinimme valmistetaan omalla tehtaallamme Vaajakoskella käyttäen vain ja ainoastaan mustia seesaminsiemeniä. Tahinin valmistus tapahtuu perinteisessä kivimyllyssä, ns. stone ground -menetelmää käyttäen, jossa kaksi suurta myllynkiveä jauhavat siemeniä muutaman päivän ajan hellävaraisesti matalassa lämpötilassa. Pitkä valmistusaika ja matala, alle 42 asteen lämpötila, takaavat sen, että siementen ravinteet säilyvät lopputuotteeseen asti. Valmistusmenetelmämme vaikuttaa suuresti myös siementahnan ainutlaatuisen samettiseen ja pehmeään koostumukseen, mistä olemmekin saaneet runsaasti kiitollista palautetta asiakkailtamme. 

Tahini säilyy avattuna huoneenlämmössä noin 3 kk ajan. Sulje kansi tiiviisti ja säilytä valolta suojassa.

Pakattu tehtaassa, jossa käsitellään pähkinöitä (cashew-, para-, pekaani-, pistaasi-, macadamia-, hassel- ja saksanpähkinöitä) mantelia ja seesaminsiemeniä.

Kirjoita arvostelu

close

Toivelista