
Uusi tutkimus osoittaa marjojen syömisen tehostavan painonpudotusta
Published : 2017-09-06 11:59:42
Keski-ikäisten painonnousu on todellinen ongelma yli 40-vuotiailla aikuisilla. Iän kertyessä aineenvaihdunta hidastuu ja lihasmassa pienenee, samalla kehon kyky polttaa rasvaa vaikeutuu. Toiset pystyvät pitämään painonsa kurissa paremmin kuin toiset, elintavoilla on asiaan tietenkin suuri merkitys. Stressaavina aikoina osa ihmisistä sortuu syömään lohturuokaa tai käyttämään alkoholia, molemmat näistä tavoista alkavat näkymään usein nopeasti vyötärön ympärillä.
Taistelu ei ole kuitenkaan toivoton niille, jotka taistelevat keski-iän painnonnousua vastaan. Uuden laajan BMJ:n tekemän tutkimuksen mukaan pienet muutokset ruokavaliossa voivat auttaa pitämään sinut hoikkana.
BMJ:n tutkimus flavonoideista ja painonpudotuksesta
BMJ:n tutkimus on suurin aiheesta tehty tutkimus tähän mennessä. Tutkimukseen osallistui 124,000 keski-ikäistä ja vanhempaa aikuista. He raportoivat painonsa joka toinen vuosi ja ruokavalionsa joka neljäs vuosi. Tutkimus kesti 24 vuotta ja flavonoideja runsaasti sisältävien ruokien hyöty painonhallinnassa säilyi, vaikka tutkimuksessa otettiin huomioon tupakointi, fyysinen aktiivisuus ja muut tekijät.
Flavonoidit ovat kasveista löytyvä luonnollinen yhdiste, joilla on tärkeä rooli kasvien toiminnassa. Ne ovat vastuussa kommunikoinnista kasvin solujen välillä, lisäksi ne luovat kauniita värejä, joilla kasvit houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia auttamaan kasvia pölytyksessä. Hyviä flavonoidien lähteitä ovat marjojen lisäksi myös banaanit, viinirypäleet, päärynät, sipulit, pippurit, vihreä tee, kaakao ja viini.
Suurin osa tutkimukseen osallistuneista 18-49 vuotiaista aikuisista lihoivat puolesta kilosta kiloon vuodessa. Tutkimukseen osallistuvista flavonoidirikasta ruokavaliota noudattavat aikuiset lihoivat keskimäärin huomattavasti vähemmän kuin vähän flavonoideja ruokavaliostaan saavat.
Marjojen syönti johti parhaimpiin tuloksiin
Erilaiset ruoat sisältävät erityyppisiä flavonoideja. Antosyaanit toimivat flavonoideista parhaiten painonhallinnassa. Runsaasti antosyaaneja sisältävät ruokia ovat; mansikka, mustaherukka, mustikka, kirsikka, viinirypäle, karhunvatukka ja retiisi. Myös omenasta, vihreästä teestä ja sipulista löytyvät flavonoidit näyttävät toimivan hyvin painonhallinnassa.
Tulokset eivät ehkä vakuuta ihmisiä, jotka haluavat pudottaa painoaan nopeasti, mutta ne ovat todella lupaavia keski-ikää lähestyville ihmisille. Onkin loistavaa, että kourallinen suosikkimarjoja päivässä voi auttaa pitämään painon kurissa keski-ikää lähestyttäessä. Tutkijat haluaisivat saada ihmiset syömään enemmän marjoja ja he toivoivat, että marjojen apu painonpudotuksessa antaisi ihmisille enemmän motivaatiota terveellisimpiin elintapoihin.
Edelliset tutkimukset osoittavat myös, että flavonoideilla on paljon muitakin etuja painonhallinnan lisäksi. Flavonoidien runsas saanti on liitetty myös pienempään riskiin sairastua tiettyyn syöpiin. Flavonoidit vähentävät myös riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, lisäksi ne tukevat hermoston toimintaa.
Marjojen syönti kannattaa aina, painonhallinnan lisäksi ne auttavat sinua taistelemaan lukuisia hengenvaarallisia sairauksia vastaan.
Aiheeseen liittyvät tuotteet
Mustikkajauhe 100 g, Luomu

Karpalojauhe 100 g

Karpalo, Kuivattu, Luomu 500 g

Aiheeseen liittyvät artikkelit
-
Tutkimus: Pähkinöiden syömisellä hurjat terveysvaikutukset
Published : 2017-11-29 13:00:22 -
Tutkimus: Kurkumiini parantaa muistia ja kohentaa mielialaa
Published : 2018-02-08 21:05:45