Wishlist

10 pätkäpaaston terveyshyötyä

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että pätkäpaastolla voi olla merkittäviä vaikutuksia keholle ja aivoille. Suosituin pätkäpaasto menetelmä on 16/8, eli paastotaan 16 tuntia vuorokaudessa ja syödään 8 tunnin ikkunan aikana. Toinen suosittu tapa on paastota 24 tunnin jakso kerran tai kaksi viikossa.

Pätkäpaaston 10 todisteisiin perustuvaa terveyshyötyä:

1. Muuttaa solujen, geenien ja hormonien toimintaa

Ollessasi hetken syömättä elimistössäsi tapahtuu useita asioita; insuliinitasot laskevat ja kasvuhormonitasot nousevat, nämä taas edistävät rasvan palamista sekä lihasten kasvua. Paastotessa elimistössä käynnistyy autofagia, jolloin solusi aloittavat korjausprosessin ja siivoavat "jätettä" elimistöstäsi. Autofagia on terveyden kannalta oleellisen tärkeää. Kun solut vaurioituvat pysyvästi esimerkiksi tulehduksissa ja ikääntyessään, niin ilman autofagiaa elimistöön kertyisi nopeasti toimimattomia solunosia. 

2. Auttaa pudottamaan painoa sekä vähentämään vyötärörasvaa

Monet harrastavat pätkäpaastoa, koska se helpottaa painon pudottamista. Pätkäpaasto auttaa syömään vähemmän kaloreita, tehostaen samalla aineenvaihduntaa. Se on todella tehokas tapa pudottaa painoa ja vähentää sitkeää vyötärörasvaa.

Vuonna 2014 tehdyn tutkimuskatsauksen mukaan pätkäpaasto auttoi pudottamaan koehenkilöiden painoa keskimäärin 3-8%. Tutkimusten kesto vaihteli 3-24 viikon välillä.

3. Voi pienentää insuliiniresistenssiä ja ehkäistä 2 tyypin diabetesta

Pätkäpaaston on osoitettu parantavan merkittävästi insuliiniresistenssiä ja laskevan huomattavasti verensokeria.

Ihmisillä tehdyt tutkimukset osoittavat pätkäpaaston laskevan paastosokeriarvoja 3-6% ja paaston insuliinitasoja jopa 20-31%.

4. Vähentää oksidatiivista stressiä ja tulehdusta elimistössä

Oksidatiivinen stessi ja tulehdus nopeuttavat ikääntymistä ja aiheuttavat monia kroonisia sairauksia. Tutkimukset osoittavat pätkäpaaston parantavan elimistön kykyä suojautua oksidatiiviselta stressiltä.

5. Saattaa olla hyväksi sydänterveydelle

Sydänsairaudet ovat tällä hetkellä maailman yleisin kuolinsyy. Pätkäpaaston on osoitettu pienentävän monia riskitekijöitä, kuten korkeaa verenpainetta, LDL-kolesterolia, triglyseridejä, tulehdustekijöitä sekä korkeaa verensokeria.

6. Käynnistää solujen korjausprosesseja

Paasto käynnistää solujen "jätteenpuhdistuksen", jota kutsutaan autofagiaksi. Tämä poistaa soluista sinne kertynyttä ylimääräistä jätettä. Lisääntynyt autofagia saattaa suojata useilta sairauksilta, kuten esimerkiksi syövältä ja Alzheimerin taudilta.

7. Saattaa ehkäistä syöpää

Pätkäpaaston on havaittu estävän syöpää eläimillä tehdyissä tutkimuksissa. Erään ihmisillä tehdyn tutkimuksen mukaan paasto suojaa myös kemoterapian haittavaikutuksilta

8. Tekee hyvää aivoillesi

Mikä on hyväksi keholle on usein myös hyväksi aivoille. Pätkäpaastolla saattaa olla tärkeitä vaikutuksia aivojen terveydelle. Paastot ja uni auttavat aivoja puhdistautumaan beta-amyloid plakeista ja alentamaan oksidatiivista stressiä aivoissa. Pätkäpaaston on havaittu hidastavan Alzheimerin, Parkinsonin ja Huntingtonin tautien kehittymistä. 

9. Auttaa ehkäisemään Alzheimerin tautia

Alzheimeriin tautiin ei ole tällä hetkellä tarjolla parannuskeinoa, joten sen ehkäiseminen on erittäin tärkeää.

Useissa tutkimuksissa on havaittu elintapamuutosten, johon on sisältynyt pätkäpaasto, parantavan merkittävästi oireita 9 potilaalla 10:stä.

10. Saattaa auttaa sinua elämään pidempään

Ottaen huomioon paaston hyödyt aineenvaihduntaan ja muut terveysvaikutukset, saattaa paastoaminen auttaa elämään terveempänä ja pidempään.

 

Lähteet: 

https://organicha.com/lifestyle/alternate-day-fasting-everything-you-need-to-know/

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S193152441400200X

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17291990/

https://ibimapublishing.com/articles/ENDO/2014/459119/

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0047637400001093

Jaa tämä sisältö

Related posts

Add a comment

close

Wishlist